perjantai 13. huhtikuuta 2012

Esihistoriallista elämää eWWW

 ...eli kääntäjän arkea ennen nettiä

Ennen nettiä jos jokin asia ei löytynyt kirjoista, se piti selvittää suullisesti, lähinnä soittamalla. Ja voi veljet, mehän soitettiin. Oli oikein oma nuotti, jolla aloitti puhelun. "Hei, olen Maija Rantanen ja suomennan Yleisradiolle dokumenttia aiheesta XXX ja siinä on nyt pari ongelmaa, joista haluaisin kysyä..."

Puhelua siirsi aina sellaiseen hetkeen, että oli virkeä ja jotenkin voimissaan.  Kestohymy naamalle, kuulosta kohteliaalta. Ja tietty virka-aikaan. En tiedä, miten asiansa selvittivät ne kääntäjät, joiden tehokas työaika on klo 23 - 05. Heitä on aika paljon. Minun, aamuvirkun, piti tietenkin odottaa, että virka-aika alkaa ja ihmiset ovat tulleet töihin ja juoneet aamukahvit, jne.

Joskus oli tuskaista miettiä, että mistä hiivatista löytyisi tämänkin asian tietäjä. Tuttavapiiriä koluttiin ahkerasti. Jonkin pienen asian selvittämiseen saattoi mennä valtavasti aikaa. Ja jotkut asiantuntijat kursailivat. "No, me sanotaan tää näin, mutta et sä voi sitä laittaa, kun ei se ole varmaan hyvää suomea."

Vaikka oikea taho löytyi, puhelua saatettiin kierrättää osastolla henkilöltä toiselle. Joku osastopäällikkö suorastaan raivostui, että miten julkesin soittaa hänelle, osastopäällikölle. No hei, sihteerisi yhdisti. Eri tahojen työskentelykulttuurista jäi erilaisia kokemuksia. Anteeksi vain, mutta valtionhallinnon parissa tuli vastaan tällaistakin: "On se sanasto minulla tuolla jossakin, mutta en nyt jaksa nousta hakemaan."

Ja humanistilla kohosi hiki otsaan, kun huomasi, että Homo sapiensissa on myös alalaji Homo engineeriens. Eräässä lasivillan eristysominaisuuksia koskeneessa keskustelussa jäin aivan sanattomaksi, kun tajusin, että yhteistä kieltä ei ole. Herra insinööri ei tajunnut, mitä kysyin, enkä minä tajunnut sitä, mitä hän selitti. (Ha, ehkä tämä keskustelu käytiinkin Marsin ja Venuksen välillä. Tiedä häntä.)

Museoiden henkilökunta on yleensä erittäin avuliasta, samoin asiaan perehtyneet intomieliset harrastajat. Juttua riitti. On käyty kahvilla, on tavattu jommankumman kotona. Jos romansseja syntyi, siitä olisi hauska kuulla, mutta tässä osoitteessa schade nichts. No ehkä jokunen lämmin ystävyys.

Ja sitten kun netti tuli... sivuilta löytyi tietoja asianharrastajista. Vanhasta tottumuksesta puhelin käteen ja haastattelemaan henkilöä, joka oli ilmoittanut olevansa tietyn automerkin tosi innokas harrastaja. Puhelun aikana heräsi hienoinen epäilys... "Kuule... minkä ikäinen sä olet? Olisiko äiti kotona?" Onneksi jo niin varhain tuli opetus siitä, ettei netti lähteenä ole aina sataprosenttisen luotettava. Ja ettei nettiin kannata panna puhelinnumeroaan, ainakaan jos on alaikäinen. Voi vielä joku täti soittaa. 

kirjoittanut Maija Rantanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos et halua kirjautua sisään kun jätät kommenttia, valitse kohta Nimi/URL-osoite, niin voit valita minkä tahansa käyttäjänimen itsellesi. Kohdan URL-osoite voi jättää tyhjäksi. Vältä käyttämästä Anonyymi-nimimerkkiä - on mukavampi keskustella toisistaan erottuvien nimimerkkien kanssa.