Lisää mietittävää YLElle

Edellisessä blogitekstissä mainittu YLEn kilpailutus aiheutti lisää pohdintaa.

Av-käännösten teettäminen halvalla onnistuu yksinkertaistettuna siksi, että aina tulee uusia innokkaita, jotka rakastavat elokuvia ja TV-sarjoja ja haluavat työskennellä niiden parissa vaikka puoli-ilmaiseksi. Mikäli tätä kannustetaan, av-käännösalan ammattimaisuus on vaarassa romahtaa. Ongelma on siinä, että havaittuaan alan vaativaksi mutta huonosti tuottavaksi, moni joutuu ennen pitkää hakeutumaan muihin töihin. Tilalle tulee toki uusia innokkaita, mutta ammattitaito alalla ei pääse kehittymään suuren vaihtuvuuden vuoksi.

Alalle tekijöitä houkuttavat nimenomaan elokuvat ja näytellyt TV-sarjat. Monella on mielessä jopa ihan jokin tietty elokuva tai sarja, jota he haaveilevat pääsevänsä kääntämään. Karu totuus on, että uudet tulijat laitetaan kääntämään reality-huttua ja täyteohjelmia, joita juuri kukaan ei katso, jotta kukaan ei huomaa aloittelevan kääntäjän kömpelöitä käännöksiä. Tahti on nimittäin niin hektinen, ettei kunnon perehdytystä ole aikaa antaa, eikä kaikkia aloittelijoidenkaan käännöksiä ehditä oikolukea, saati sitten kauemmin (kenties yli puoli vuotta!) alalla olleiden. Käännösfirma saattaa ”valvoa laatua” nappaamalla ajoittain massasta jonkun pahaa-aavistamattoman vasta-alkajan räpellyksen, haukkua sen yksityiskohtaisesti maanrakoon ja pelotella sillä muut kääntäjät tarkistamaan neuroottisesti omaa käännöstään yhä uudelleen, kunnes heidän tuntipalkakseen muodostuu jo miinusmerkkinen luku.

Entäpä sitten YLE, mitä jos sielläkin aletaan tilata halpiskäännöksiä? Kuinka moni innokkaista aloittelijakääntäjistä haaveilee kääntävänsä asiaohjelmaa tai tiededokumenttia? Aika harva. Siinä voi aloittelijan motivaatio tehdä hyvää työtä olla koetuksella. Entä miten käy taustatutkimuksen, kun palkkio on kehno? Ei sitä kovin huolellisesti tee mieli tehdä. Ja miten moni av-käännösalalle hinkuva hihkuu innosta, kun pääseekin tekemään ohjelmatekstityksiä? Ei kääntämistä alkuunkaan, vaan vaikkapa uutisten tai siitepölyvaroitusten tekstittämistä suomesta suomeksi. Onko sekin vielä niin hohdokasta, että tekee mieli tehdä loistavaa työtä pikkupalkalla?

Laatu on silleen fifty-sixty

Yleisradio kilpailuttaa parhaillaan alihankkijoita toimittamaan suomen- ja ruotsinkielisiä televisiokäännöksiä ja ohjelmatekstityksiä. Ohjelmatekstitykset ovat pääasiassa kuulovammaistekstityksiä kotimaisiin ohjelmiin, ja lakimuutoksen myötä kaikissa ohjelmissa tulee olla tekstitys viimeistään vuonna 2016. Lisäksi YLE haluaa ostaa arkistokäännöksiä, siis käännösfirmoilla mahdollisesti jo olemassa olevia tekstityksiä, jotka muokattaisiin YLEn käyttöön sopivaksi. Tämän oletetaan tulevan halvemmaksi kuin kokonaan uuden käännöksen teettäminen.

Kokonaan käännöstoimintaa ei ulkoisteta, sillä vaikka YLE on jo pitkälti hankkiutunut eroon kuukausipalkkaisista kääntäjistään ja mm. ulkoistanut animaatiodubbaukset, freelancer-kääntäjät ovat edelleen Yhtyneet-työehtosopimuksen suojassa, joka sallii vain tietyn prosenttimäärän ulkoistamisen. Silti tarjolla on aikamoinen kakku: 300 tuntia av-käännöksiä ja 700 tuntia ohjelmatekstityksiä vuodessa. Tarkoitus on jakaa molemmat kakut kolmelle toimittajalle, mikäli sopivia toimittajia löytyy tarpeeksi. Tarjousten jättämisaika päättyy maanantaina 31.1.

Av-kääntäjät seuraavat prosessia suurella mielenkiinnolla, eikä vähiten toimistojen jälleen maanantaina 31.1. (!) jatkuvien työehtosopimusneuvottelujen vuoksi. Tarjouskilpailussa av-kääntäjiä onkin eniten kuohuttanut tieto, että alihankkijan valinnassa hinnalle annetaan 60 prosentin painoarvo ja laadulle vain 40 prosenttia. Tämä sotii vastaan av-kääntäjien pitkällistä taistelua nostaa alansa ansiotasoa akateemista koulutusta vastaavaksi. Laadun väheksyminen puolestaan on suoraan katsojan väheksymistä. YLE ilmeisesti liittyy Nelosen, TV Viiden ja Suomi-TV:n joukkoon asenteellaan, että laatu on sivuseikka, kunhan halvalla saadaan, katsojat tuskin välittävät. Valtion laitokselta odottaisi moraalisempaa toimintaa. Painoarvo pitäisi ehdottomasti olla laadussa ja prosentit vähintääkin 50/50.

 Torstaina käännöstoimistojen listoilla olevat av-kääntäjät lähettivätkin vetoomuksen YLEen, jossa vedotaan YLEä näyttämään tietä muille tv-kanaville ottamalla huomioon käynnissä olevat käännöstoimistojen TES-neuvottelut ja valitsemalla yhteistyökumppanikseen TESiin sitoutuvan yrityksen. Vetoomuksen allekirjoitti 135 kääntäjää Broadcast Textiltä, SDI-Medialta, Pre-Textiltä sekä ulkomailla toimivilta PrimeTextiltä, Ordiovisionilta, Filmtextarnalta, Uptempolta, IMS Medialta, Softitlerilta ja Technicolorilta. Mukana oli myös joitakin hiljattain alalta heikon palkkiotilanteen vuoksi poistuneita.

YLEllä on nyt tilaisuus ottaa iso askel kohti av-käännöstoiminnan laadun ja koko alan terveemmän kehityksen edistämistä. Toivottavasti siellä ymmärretään tehdä myös pitkällä tähtäimellä järkevä ratkaisu.

Jäähyväiset Bo Bradylle

Kirjoittanut Laura Ruuttunen

Työasioita, käännettäviä ohjelmia siis, tulee ja menee. Milloin ”kohudokumentti”, milloin risteilyteollisuuden masinoima mainosmatkailusarja, milloin lapsenkasvatusneuvoja. Yhtä en kuitenkaan olisi vaihtanut, ellei olisi ollut pakko.

Muistatteko, kuinka legendaarisessa Frendit-sarjassa Joey näytteli Days of Our Lives -sarjassa? Kyseessä oli fiktiivinen versio meilläkin nähdystä Päivien viemää -saippuaoopperasta. Frendien katsojat varmaan luulivat, että sarjassa parodioitiin Viemäreitä raskaasti, kun fiktiivisessä versiossa nähtiin muun muassa aivojensiirtoleikkaus. Viemäreitä kääntäneenä tiedän: ei ollut tarvetta parodioida. ”Ne tekevät sen itse”, näin Paavo Haavikkoa siteeratakseni.

Päivien viemää tapahtuu fiktiivisessä Salemin kaupungissa (sisämaan kaupunki, jossa kuitenkin on avomerisatama), mutta seikkailut ovat vieneet Salemin asukkaita kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiinkin paikkoihin. Jostain syystä Salemin väen veri vetää kovasti erilaisille saarille (vaiko aina sittenkin sille yhdelle ja samalle?), joille yhteistä on, että niitä on mahdoton löytää nykyaikaisilla paikannusmenetelmillä. Joudutaan saarille vasten tahtoakin: ikävin tapa oli kai se, kun Salemissa riehuvan sarjamurhaajan uhrit päätyivätkin tuonpuoleisen sijaan ihmesaarelle.

Elämän peruselementit, syntymä ja kuolema, ovat aina olleet vahvasti läsnä salemilaisten arjessa. Mahtoi olla Samanthalle stressaavaa, kun ei voinut tietää, onko toinen syntymässä olevista kaksosista myös aviomiehen Lucasin vai sittenkin arkkivihollissukuun DiMeroihin kuuluvan raiskaaja-rakastetun EJ:n. Toisaalta Jennifer sai kärsiä aviomiehen menettämisen tuskan moneenkin otteeseen ja totesi miehelleen Jackille: ”Kun kolmannen kerran palasit kuolleista, ajattelin, etten jaksa enää aloittaa alusta.” Sarjan historiassa on nähty kymmeniä liikuttavia kuolleistanousemisia. Miten toivoa herättävää!

Toisaalta lempinäyttelijästään voi joutua luopumaan noin vain, vailla varoitusta. Näyttelijävaihdoksien kanssa sarjassa oltiin kuin ei oltaiskaan. Yhtäkkiä Shawn ei ollutkaan Shawn eikä Stephanie Stephanie, ja toisaalta kuitenkin oli. Kerran vaihdos sentään käsikirjoitettiin: mystisessä Lähi-idän sodassa (jossa aiemmin mainittu Samantha sabotoi ystäviensä tekemisiä mieheksi tekeytyneenä) haavoittunut Phillip kävi kuin kävikin naamanvaihtoleikkauksessa.

Mitä olen Viemäreiltä saanut? Laarini niin täyteen campia, että selviän hyväntuulisena läpi seuraavat kymmenen vuotta, vaikka televisiosta tulisi miten laadukasta puolalaista draamaa tahansa. Tärkein anti on kuitenkin ollut kääntäjärinkimme Salem Sisters, jonka kesken on puitu niin fiktiivisiä bioaseita kuin mystisen hanskakäden henkilöllisyyttäkin. On järjestetty kolligallup Salemin salskeimmasta uroksesta (voittajaksi selviytyi Prinssi Uljas -osastoa edustava Austin Reed) ja hihitelty nerokkaimmille jaksonnimikeksinnöille.

Hyvästi siis lemmikkini, oikeamielinen, karski epäonnen ritari Bo Brady. Kun sukusi jonakin päivänä vihdoin nujertaa DiMerat, jossain kaukana lämpö läikähtää rinnassani, ja muistan: Kuin ehtyy tiimalasin hiekka, on elämämmekin päivien viemää.